sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Arboretum Mustila ja Repovesi



Arboretum Mustila, Suomen vanhin ja suurin arboretum eli puulajipuisto järjesti 24.5.
lapsille suunnatun tapahtumapäivän.

Arboretum Mustila

Koska jonotus+väkijoukot sekä autistinen pieni poikani eivät ole toimiva yhtälö,
suuntasimme kahvilan ja jäätelöiden kautta suoraan luontopolulle muista ohjelmanumeroista välittämättä.


Matkan varrella törmäsimme paitsi kauniiseen metsään erikoisine kasveineen, myös satumetsän olentoihin. Peikkoon, shamaaninaiseen, itse metsän kuninkaaseen eli karhuun sekä kuusen alla asuvaan menninkäiseen.


Arboretum lahjoitti lapsiasiakkaille kotiin viemisiksi taimet per nassu.
Valitsimme tyttären kanssa auringonkukat istutettavaksi Mummolan puutarhaan.
 Omaa kun ei vielä ole.

Taivaantakoja ehdotti kahdenkeskistä arboretum-reissua kun alppiruusutarha puhkeaa kukkaan.
Metsä lienee tällöin entistä valloittavampi kokemus.

Kahden kesken puistometsästä ehtinee nauttimaan toisella tavoin, kuin näiden ikiliikkujien perässä juostessa :)


Itselläni oli myös agenda Mustilan suhteen.
Kyseinen paikka on yksi harvoista (ellei ainoa?) Solasaippuan jälleenmyyjistä Suomen kaakkoiskolkassa, joten lasten nauttiessa jäätelöistään ehdin kahvilan kanssa samassa tilassa olevasta myymälästä lunastamaan itselleni tällä erää viimeiset myynnissä olleet  Sola luonnonsaippuat.
Kyseessä on siis luonnon omista aineksista valmistettu tuote.
 
Sola valmistaa myös luomusaippuoita, jotka ovat kuitenkin eri asia kuin luonnonsaippuat.


Saippuat soveltuvat sekä hiusten-että vartalon puhdistukseen.
Tuoksu saippuoissa on kerrassaan huumaava, eikä pala puhdasta luontoa ole koskaan huono asia tässä kemikaalien kyllästämässä maailmassa.

Koska olemme aihepiirillä luonto ja siellä elämöinti, laitan vielä samaan postaukseen muutaman kuvan öiseltä kansallispuistoreissultamme reilun viikon takaa.
 Kevät näyttää puhjenneen kukkaan hyvin nopeasti, koska luonto näiden kuvien aikaan näyttää vielä paljon alastomammalta.
Nighttime at Repovesi national park




BBQ!


***

We have been seeking experiences from outdoors lately, since summer is finally showing signs here at southern Finland.

We visited Arboretum Mustila with the children. That arboretum is the oldest one in Finland. Been there since 1902.

We went to a forest tour , where we met some creatures of finnish mythology. Shaman lady who had a lot to talk about with my son. A troll, gobling and the king of the forest himself.
 We skipped most of the traditional kids event stuff like pony riding, cause waiting is difficult to my autistic son.

I had a special reason to visit Mustila also.
I wanted to purchase some Sola-soaps.
Sola makes soaps using only nature ingredients.
So very healthy to mind and body I would say.

 Me and Skyforger will go back there by our own at june when the rhododendrongarden begins to bloom. 

 Last but not least. I wanted to share couple of pics from our nightly trip to Repovesi national park.
It has been just little over a week, and look how nature has started to bloom after that!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti