torstai 9. heinäkuuta 2015

Nest Building



Huoh. 
Puolitoista viikkoa muutosta uuteen kotiin.
Kun töiltä aikaa on liiennyt, kotona on odottanut työleiri.
Tarvitsen miun rakkaat roinat ympärilleni, jotta voin hengittää vapaasti.
Siksi meillä ei purkamattomat muuttolaatikot jää nurkkiin lojumaan.
Muutto sujui myös autistisen poikani kannalta ajateltuna hyvin, koska pojan saapuessa uuteen kotiin olimme saaneet jo järjestettyä tuttuja tavaroita paikoilleen.
Pojalle kuoret eivät ole merkitykselliset, sisältö sen sijaan sitäkin enemmän. 

Pihan kuningas, jättimäinen tammi joka suojaa valolta ja takuulla järjestää syyspäiville puuhaa :)

From our yard

Muutamia yksityiskohtia sisätiloista. Mitään remppaa emme siis ole tehneet toistaiseksi, mutta tavarat ovat nyt (ensimmäisillä) paikoillaan ja koti suursiivottu <3
Fiiliksen mukaan tavaroiden paikat tulevat muuttumaan, kun pääsen sinuiksi ympäristön kanssa, mutta nyt mennään näillä mitä on.

H.R. Gigers Birth Machine got the eyecatcher place.


Vanhat lasipullot tuunasin pari Halloweenia sitten netistä tulostettavilla etiketeillä. Kurpitsakellot ovat äitini puutarhasta, viime syksyisiä kai? Paperilyhdyt tytön tekemiä. Every day is Halloween I guess?

My precious stuff like our wedding photo and photos of my loved ones, runes, blog backround pic, and of course antlers and my typewriter. These things are kind of my amulets.

Olohuone on muutoin täysin vaiheessa. Seinät ovat paljaat, kattokruunu odottaa viritystään sekä työpöytäni ostajaansa. 

Dining room.

Viimeisenä esittelen sen aiemmin hehkuttamani pukeutumishuoneen.
Alakerrassa on pieni makuuhuone, joka siis on niin todella pieni, ettei sinne kunnolla saisi sopimaan edes sänkyä. Edellisessä käytössään huone on ollut musisointihuoneena, kuten yhden seinä paneeleista voi päätellä. Tästä asunnosta meillä löytyy jo askarteluhuone, joten päätin tehdä tästä pienestä huoneesta itselleni buduaarin :)
Vaatteita myin pois ison kasan ennen muuttoa, joten jäljellä ovat enää ehdottomat välttämättömyydet tietenkin.

Dresses and jackets
Reindeer antler is a perfect jewerly holder.

Ihanaa kun eri vaatekappaleille on omat hyllynsä!Ylhäällä neuleet, hupparit ym. Sitten normi lyhythihaiset, trikoomekot, bändipaidat, alusvaatteet. Oikealla ylhäällä housut ja shortsit, minihameet, henkareissa neuleet, kauluspaidat ym.
Laukuista en juuri piittaa, mutta muutaman kangaslaukun kahdessa eri koossa ja värissä omistan kyllä. Varusteleka on laukkukauppa nro.1 :) Vieressään kangaskasseja. Alhaalla pojan tonttulakki, klipsihiuksia, joka naisen tarvittava määrä pirunsarvia ja kukkaseppeleitä, kynsilakat ja muuta sälää.
Hiushärpäkkeitä, korseletit, sukkahousut/stay-upit, teräsluitetut korsetit, nilkkaimet, kädenlämmittimet, hansikkaat, hatut, polvisukat, huivit, vyöt, harnessit, kengät omilla paikoillaan. Kenkähamsteri en myöskään ole. Joka säähän yhdet mustat, mieluiten aitonahkaiset kengät riittää hyvin. Poikkeuksena maiharit joita löytyy kahdet, pitkävartiset soljilla sekä lyhytvartiset jokapäiväiseen käyttöön.

Kangaslaukkujen militarytyylin vastakohtana ehta mummolaukku paksua nahkaa. Tämän ostin aika arvokkaalla kirppishinnalla (14€) noin neljä vuotta sitten. Yksi musta-violettipitsinen satiiniveska fiinimpien asujen kaveriksi löytynee jostakin myös.
I think that this wooden vanity table was my8 or  9 year birthday present from my mom. 
Taulut odottavat vielä suoristusta ja seinälle laittoa. Peili jäänee maan tasalle, se on kaunis noin, ja saanee jonkinlaisen valosarjan koristeekseen syksymmällä.
Every lady and a busy mother needs a place to collect strenght and just focus to herself for even a short moment every day.
Yhdellä kirppiskierroksella ehdimme käymään tyttären kanssa iltana eräänä, mutta saalis jäi tällä erää köyhänlaiseksi. Itse etsin kotiin tarvittavia asioita kuten tyynynpäällisiä tai pöytälamppuja. Tytär kerää My little ponyja, ja yhden vm.97 timanttisilmän hän osti omilla kirppisansioillaan kotiinviemisiksi.

Second hand shopping for new home was not a succes this time, but I found couple dvd/blu-ray movies and a cute jar.
Söpö purkki maksoi vain 50cnt ja saanee uuden elämän etikettitarralla tuunattuna esim. hiuslenkkipurkkina, kahvia tuohon ei vaan mahdu tarpeeksi.

***

New home is starting to look like one now. 
Moving went well with my autistic son also, cause we were luckily able to set things to their places before he came home.
He does not care about the walls but what is inside of the walls u know.

Some details are ready and will be this way for sure.
Yard is just beyond beautiful. So something good comes with rainy summer. Amazing green blooming nature.
I do not care for the sunshine. I dare to say that I enjoy this cold and rainy summer we have here in Finland now.

My boudoir is now in it´s first state. All the stuff I already had. I am planning to buy something new there too though.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti