maanantai 3. elokuuta 2015

Verlan aika ja kalliomaalaukset



Sunnuntaina hippasimme folkin tahtiin keskiaikatapahtumassa Verlassa.
 Söimme muurinpohjalettuja ja muikkuja sekä kiertelimme kojuja. Kävimme osan opastettua tehdaskierrosta ennen kuin oli aika rientää seuraavaan kaupunkiin.
Markkinoilta ostin takorautaisen kynttilänjalan uuteen olkkariimme.
 Ei kinkereitä ilman raudan takojia.
Tapahtuma on hyvin perinteinen sarjassamme keskiaikamarkkinat, joista jossakin tulee käytyä joka kesä.
 Suurissa tapahtumissa kuten Turun tai Hämeenlinnan kinkereissä en ole käynyt, koska näitä löytyy  
 myös lähistöltä ja toivon löytyvän myös tulevaisuudessa.
Tapahtumia kuten Pyhtään Kesä-Heikin markkinat 1400-lukuisen kirkon pihalla, Loviisan keskiaikamarkkinat raunioiden ympärillä tai viime kesänä tilapäisessä mielenhäiriössä Kouvolan keskustaan muutettu Verlan aika nimellä Kouvo La Arctopolis. Viimeksi mainitussa oli yhdistetty festarimeininkiä mukaan Finntrollin ja Kivimetsän Druidin esiintyessä.
Tapahtuma oli kiva, mutta Verla pesee markkinapaikkana Kasarminmäen mennen tullen.
  
 Verla on UNESCOn maailmanperintökohde, joka sijaitsee Kouvolassa n. 30 km keskustasta.
Verlassa sijaitsi aikanaan puuhiomo, ja pahvitehdas.
Tiedättehän ne pahviset opetustaulut, joissa esiintyy esim. metsän eläimiä ja lintuja?
Suurin osa suomalaisista vanhoista opetustauluista on valmistettu juurikin Verlassa.
Tehdas laukkautettiin v. 1964, ja tiloissa toimii tätä nykyä  puunjalostusteollisuuden tehdasmuseo.


Mie luulen aina ettei tukkani kasva ollenkaan, mutta ero vuoden takaiseen Arctopolis-kuvaan (postauksen lopussa) on huima, hih :)

trailway to lake



Kylä on todella kaunis vanhoine taloineen ja
tehdasrakennuksineen.
Pisteenä ii:n päälle aivan vierestä löytyy jotain todella harvinaista.
Nimittäin kivikautinen kalliomaalaus, joka on Suomen vanhimpia lajissaan.
Kalliomaalauksia kävimme tutkimassa syksyllä 2014 kylän ollessa ihmisistä autio. Osa kuvista on siis tunnelmaltaan sunnuntaita syksyisempiä.
Verlan aikaan ihmisiä on paljon, ja rannassa oli saapuessamme muskettiesitys, joten maalauksia emme käyneet tällä kertaa lainkaan katsomassa.


Maalaukset ovat aikaportti vuosituhansien taakse.
Kuvien piirtäjä on ollut kaltaiseni ihminen.
Tunteva, ajatteleva ja elävä.
Hänen elämänsä kuten omammekin on kuitenkin vain silmänräpäys ikuisuudessa.
On hauskaa ajatella minkälaista samalla paikalla on muinoin ollut.
Kesyttämätöntä erämaata kuten koko muukin muinainen Suomen alue.

Let me a moose you
Patruunan pytinki
Puunkäsittelylaitteet vanhassa tehtaassa muistuttivat kidutusvälineitä. Työntäisitkö itse paljaat sormesi sentin päähän sirkkelistä pystysuoraan? Usein vähän "lipsahti" museo-oppaan sanojen mukaan.

Kalliomaalaukset ovat sillalta katsottuna oikealla aivan vedenrajassa.




Vuosi sitten lähdössä markkinoille. Damn mie vihasin tuota tukkaa :D
Rohanin tallien Ville Viikatemies on vanha tuttu jo Kouvo La Arctopoliksesta.

"Life is so short
Oh, son of the north
You'll find your peace
At the end of your journey"



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti