perjantai 4. syyskuuta 2015

Vampyyreita, aaveita ja outoja voimia




Noin 7-8 vanhana olin jo kirjastoauton vakioasiakas. Kirjastoauto kävi kyläkoululla muistaakseni joka keskiviikko.
Yksi kirja joka on painunut mieleni sopukoihin näiltä ajoilta on Noidan Käsikirja.
Muutaman unettoman yön saatoin viettää kirjaa lukiessani :D
Noidan käsikirja sai myös lapsen mielen kiinnostumaan entisestään historiasta.
 Tässä kirjassa kiintoisinta antia ovat mm. tarinat Mustan Surman aikaisesta Euroopasta. 
(Hyvä muistikeino mistä vuosista puhutaan on norjalainen black metal bändi 1349. Kyseisenä vuonna rutto levisi Norjaan surmaten yli puolet sen väestöstä.) 
Etsin kirjaa omakseni vuosia. Suolaisen hintansa vuoksi se ei kirjahyllyyni päätynyt ennenkuin Taivaantakoja sen minulle taikoi jostakin noin neljä vuotta sitten.
Olo on jokseenkin nostalginen seuraavia lapsuuden suosikkitarinoita lukiessa:


"Koskaan ei saatu selville mikä onnettomuuden oli aiheuttanut, mutta Dufferin oli varma että aave oli pelastanut hänet."
Tarinat etiäisistä ovat totisinta totta niitä itse kokeneille. 
En usko asiaan liittyvän sinänsä mitään yliluonnollisia voimia, mutta uskon että toiset meistä ovat alttiimpia aistimaan asioita, ja ehkä näin myös osaavat varoa ilmassa leijuvaa vaaraa.


" Oman psyykkisen ruumiin näkemistä on kauan pidetty hyvin pahana enteenä- merkkinä uhkaavasta kohtalosta tai jopa kuolemasta. Joskus kaksoisolennot ovat varoittaneet " todellista itseään".
Tämä seuraava oli miun ehdoton suosikki lapsena.
Ghost Riders in the Sky:
" Teksasin tasangoilla on kuultu vauhkoontuneen aavekarjan kavioiden jylyä. Tästä on saatu aihe lauluun nimeltä Aaveratsastajat.
Kummittelu alkoi 1870-luvulla maanviljelijöiden alkaessa asuttaa villiä länttä. Eräällä karjapaimenella oli tapana ajaa karjansa tasankojen poikki. Kerran hän suuttui todetessaan jonkun rakentaneen maatilan reitin varrelle ja ajoi karjansa suoraan tilan poikki. Karja vauhkoontui ja murskasi alleen maatilan kaikki asukkaat.
Sanotaan että vielä nykyisinkin kuullaan kuolinhuutoja karjan paetessa Teksasin taivaan poikki.

Kappale on alkujaan Stan Jonesin käsialaa. Oma suosikkini on ehdottomasti Johnny Cashin versio.
Koska mies mustissa.
Myös mm. Children of Bodom ja Chrome Division ovat tehneet oman versionsa tästä loistavasta kappaleesta.
Tänään miulla on ollut aikaa leikkiä tietokoneella, ja perehdyin yhteen itseäni lievästi 
ärsyttäneeseen asiaan.
Aiemmin käyttämälläni kuvankäsittelyohjelmalla en saanut kuviin edes kunnon vesileimaa.
Pikaisen googlauksen perusteella törmäsin sivustoon nimeltä PicMonkey, jolla on myös veloituksetta tarjolla kaikkea hauskaa kuvien tuunaamiseen.
Näin ollen blogin ulkoasu muuttui myös samalla vastaamaan kuluvaa vuodenaikaa.

My day-at-home look. Basically my everyday autumn/winter look :D
Viitta on puuvillaa. Ostin sen 4,5€:lla Huutiksesta. 
Niin lämmin ja pehmoinen.
Viitassa on myös huppu, joka jäi nyt tällä erää piiloon näistä kuvista.

Pokan pitäminen voi olla yllättävän hankalaa :)



***

I am introducing books I loved when I was growin` up. 
"Supernatural World"
 was one of my favourites while being 7-8 years old. I am so pleased to say that I own this book now a days since my husband found it for me few years ago.
I found nice photoshop programme and played with it a bit.
 I bought that cape couple days ago. It has a big hood and all, love it :)
Well a girl needs her warm clothes for winter :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti