maanantai 7. maaliskuuta 2016

Spirit Rideth With the Ones That Know No Fear


Hän vaatii että hyvät yöt toivotetaan öristen
~
Tykkää dipata suolakurkkuja cokikseen
~
Vaatii aamukahvia, aina kuusivuotiaasta lähtien
~
Kasvattaa pitkää tukkaa, on kampauksestaan tarkka ja heiluttelee ananasa-ponnariaan 
nauraen
~
Kun vein joulutonttumme kaappiin talvehtimaan haki hän sen takaisin
~
Äidin ohimenevä Blair Witch moment kun tonttu oli aseteltu tuijottamaan seinää
~
Ei jaksa kauaa väenpaljoutta edes hauskan äärellä
(Fuck off HopLop,
aikuiset kiitti salaa mielessään kun puolentoista tunnin jälkeen lapset tahtoi lähteä)
~
Tykkää kotitöistä ihan simona, ja on niin ahkera <3
~
Tahtoo samanlaiset tavarat kuin muillakin, ei sen väliä että omat ovat laadukkaimmat
~
Kävelee tyynesti lelukaupan ohitse
~
Ei käsitä miksi opetetaan niistämään kun nenässä on räkää, mutta kielletään kun on nenäverenvuotoa?
 edit.
Veski oli kuin teurastuksen jäljiltä kun poika niisti, äiti ei voinut enää muuta kuin nauraa
~
Toivoo lahjaksi kävelykepin koska joulupukillakin on
~
Fanittaa Dark Funeralia
~
Etenkin levyä Angelus Exuro Pro Eternus
~
Toivoo että olisi jo iso poika ja saisi "Leukasaatana"-paidan kuten Taivaantakojalla.
~

Mun höpsö rakas poikani.

***


He demands that good night wishes are spoken growling like metal vocals
~
He loves to dip pickels into Cola
~
Demands morning coffee, since the age of six
~
Is growing his hair and likes to keep it on a pineapple-ponytail
~
When I put our yule elf away, he put it right back in it´s old place
~
Though he put it face to the wall so I had a "Blair Witch Moment" aka. it scared the shit out of me ( how in the hell that gnome went back there from the upper closet?)
for a second an then I started to laugh
~
Did not want to spent hours at indoor amusement park cause all that crowd.
(Mommy was secretly pleased)
~
Like to do domestic tasks and does them really carefully 
~
He wants all the same things that rest of us have, even though he has the best and quality stuff like headphones, tablet computer etc.
~
But does not care of toystores, walks calmly by them
~
Does not understand why we have teached him  to blow his nose, cause why it is then forbidden when a nosebleed occur?
~
Really, our bathroom was a bloody mess when he blew a nose couple of times and I really wasn´t able to anything but laugh :D
~
Want´s a walking stick cause Santa has one
~
Likes Dark Funeral and wishes to be a big boy already so he could have same band shirt as Skyforger
( Angelus Exuro Pro Eternus)
~
He loves that demon face on that album cover
~
My Precious  <3

                                  

2 kommenttia: