torstai 2. kesäkuuta 2016

Minä-kuvasta ja elämän valinnoista

Hämmentävän salavaivihkaisen painoni putoamisen
 sekä tänään katsomani Arman Pohjantähden alla (jakso: ravinto)
innoittamana kirjoitan tätä postausta.

Olen pitkä (en kuitenkaan erityislaatuisen, "vain" 176,9cm).
 Raajoillani on tolkuttomat mittasuhteet. 
Muistan kun kaveri tahtoi yläasteella mallittaa minusta omaan piirustukseensa ihmisen mittasuhteita ja totesi sen olevan mahdotonta.
Olen aina ollut karkeamotorisesti kömpelö. 
Törmäily, kaatuilu ja alati mustelmilla oleva keho on enemmän kuin tuttu juttu.
En ole myöskään koskaan osannut urheilla.
Juokseminenkin näyttää hupaisalta vaappumiselta.
~
Vauvana olin semmoinen marsuposkinen pallero.
5-vuotiaana sairastuin vatsakatarriin ja kuihduin olemattomiin.
Siitä asti olen valtaosan elämästäni ollut hoikka.
~
14-vuotias babyface-angstiteini
~
Vuosien varrella hoikasta olemuksesta tuli minuuteni määre, yhtä paljon kuin blondiudesta.
Suhteeni ruokaan on ollut siitä gastriitista saakka jokseenkin ongelmallinen.
Suurimman osan elämästäni syöminen on ollut pakollinen paha.
En ole ymmärtänyt kuinka siitä voi nauttia, saati mikä on juuri minun keholleni parasta ravintoa ja se oikea ruokailurytmi.
Lapsesta saakka olen ollut yliherkkä laktoosille.
Tämän tietäen lopetin kuitenkin kehoni kiusaamisen asian suhteen vasta n. kuusi vuotta sitten. 
~
17v.
~
18v.
 ~
Elämäni ensimmäinen kriisi kehoni suhteen taisi olla Peikkotyttöä odottaessani jolloin ensimmäistä kertaa tunsin miltä tuntuisi olla ylipainoinen.
Painoin 57 kg ennen odotusaikaa.
Olin tottunut syömään kerran päivässä tai joka toinen päivä täyttäen tyhjiön kahvilla sekä savukkeilla.
 Elämänmuutos oli oleva näin ollen melkoinen.
20v.
~
Muistan aina kun tunsin ensimmäistä kertaa kuinka mun vatsa hyllyi juostessani noin kuudennella kuulla raskaana.
En ollut ikinä kokenut mitään sellaista ja se järkytti suuresti.
Älkää käsittäkö väärin.
Rakastin odotusaikaa vauvan osalta yli kaiken.
Mutta omaa ulkomuotoani ja kehoni kantamista inhosin.
En todellakaan kuulunut niihin hehkeimpiin äititulokkaisiin. 
Mulla oli  Hellp-syndrooman oireita sekä kipuja jo ensimmäisellä odotuskerralla.
Paino nousi 18 kiloa, ja painoin tyttösen syntymäpäivänä 75kg.
~
Minä 22v. Peikkotyttö 5kk.
~
Odotus- ja imetysaikana söin aamupalan, päiväruuan sekä iltapalan joista ensimmäinen ja viimeinen olivat todellista pakkopullaa.
Rintaruokin tyttöä 1v4kk ikäiseksi ja tänä aikana kehoni palautui normaaliin olotilaansa painon jääden n.59 kiloon.
Lopetettuani tytön rintaruokkimisen olin samantien odottava Knut-poikaa.
Sairastuin vakavasti odotusaikana.
Hellp-syndrooma  
on vaarallinen ja tappava sairaus jonka voi pysäyttää vain ja ainoastaan lapsen syntymä, jos sekään.
Meidän onneksi se pääsi valloilleen vasta viime metreillä blokaten mun maksaani ja verisuoniani toimimasta.
Kipuja, happivajetta sekä järkyttävää nesteen kertymistä elimistöön oli kuitenkin esiintynyt koko odotusajan.
Näin ollen puntari näytti huimat 86kg Knutin syntymäpäivänä.
Kannoin siis n. 30kg ylimääräistä mukanani joka on todella paljon n.60 kiloiselle.

~
8/2008
~
Taivaantakoja, joka ei ole minua tuommoisena nähnyt kysyi kuvaa muokatessani epäuskoisena "Oletko tuo SINÄ?"
Jep. Minä se oon.
~
Minä 24v. Knut 2vkoa
~
Knutin syntymä pudotti heti 7kg pois, ja loput sulivat kahdessa vuodessa rintaruokinnan, hektisen arjen sekä valtavan suuren huolen vuoksi, kun ilmeni että Knutin terveydessä on jotakin toisin kuin pitäisi.
Taaperolla epäiltiin ensialkuun kaikkea aivohalvauksesta kasvaimeen kunnes sikiöaikainen tihkumaverenvuoto aivoissa ilmeni magneettikuvista.
~
26v.
~
Elämä oli heittänyt siis jääkylmää vettä niskaan useammalta taholta ja tämä vaikutti ennestään luontaisen huonoon ruokahaluuni.
2010-2011 laihduin takaisin 58 kg:n.
Maltillisen laihtumisen ansiosta mun kehooni ei ole jäänyt juurikaan merkkejä raskausajoista, jollei sektioarpia lasketa.
~
~
Taivaantakoja on opettanut mulle parempia ruokailutottumuksia sekä semmoisen asian kuin että ruuasta todella voi myös nauttia.
Ehkä sittemmin herkuttelun makuun päässeenä se meni satunnaisesti hieman jopa yli.
2012-2013 painoni vakiintuikin sinne 63-65 kg:n.
Tunsin itseni fyysisesti terveeksi ensi kertaa pitkiin aikoihin ja viihdyin näin ollen kehossani mainiosti.
Hylkäsin laktoosin ruokavaliostani, ja huomasin että elää voi tosiaan myös ilman kroonisia vatsakipuja O_o
~
28v.
~
29v.
~
~
Lähihoitajaopintojeni myötä opin 
ravintoasian tärkeyden koko elämän ja hyvinvoinnin kannalta.
Luen tuoteselosteet tarkkaan ja pyrin välttämään yliprosessoitua ravintoa.
~
30v.
~
Aloin syömään viidesti päivässä ravintosuositusten mukaisesti.
Hyvin fyysinen työ (= kasvava lihasmassa) kera uusien "terveellisten" ruokailutottumusten
kuitenkin kasvatti mun kehoani kahdessa vuodessa 70kg:n.
Vaikka tiesin olevani fyysisesti paljon voimakkaampi kuin ennen, ei peilikuva miellyttänyt minua lainkaan.
Pituuden ja raajojen ulottuvuuksien vuoksi minulle mielestäni sopii hieman laihempi ulkomuoto paremmin.
Tarvitsen sen tunteen että olen siro.
Näin ollen tajusin ettei yleiset suositukset ehkä kuitenkaan ole se mun juttu.
Mietin myös mitä voisin tehdä jatkossa toisin.
~
31v.
~
Päätin vähentää viljojen/sokerin käyttöä ruokavaliossani.
Kahvin nautin useammin nykyään ilman sokeria ja teeni maustan hunajalla.
Lopetin leivän mässyttämisen sekä limun juomisen (n. kerta kahteen viikkoon tätä nykyä leipäpala/limua).
Ostin blenderin ja vaihdoin salmiakin/pullan hedelmiin.
Pyrin ottamaan ruuan pienelle lautaselle ja täyttämään sen puolella vihanneksia.
Jos kaipaan muuta juomaa kuin vettä ostan makuvichyä.
Edelleen aamuvuoroissa pakkosyötän itselleni aamupalan, eli täysjyväpuuron/hedelmiä.
Töissä pyrin olemaan mahdollisimman paljon liikkeessä ja kulkemaan rappusia hissin sijaan.
Alkoholiton elämä on myös omiaan blokkaamaan turhia kaloreita.
~
Näillä pienillä elämäntapamuutoksilla painoni on kuin varkain tippunut kahdessa kuukaudessa 5kg näyttäen ensi kerran n.kahteen vuoteen 65kg.
Mun parhaan mahdollisen fyysisen olotilan elopaino on 63-64kg joten jatkan samaan malliin jatkuvasti kuunnellen oman kehoni viestejä.
Toivon ja oletan pääseväni tähän tavoitteeseeni tätä tahtia tuota pikaa.
~
Mulla on aina ollut kuitenkin periaate se etten kyttää vaa´an lukemia vaan kehon senttimittoja.
Pääsääntönä on ollut että omiin vaatteisiin on mahduttava tai tyttö lähtee juoksupyörään.
En ole toistaiseksi elämäni aikana vielä ikinä laihduttanut.
Tässä kaikessa on kyse loppuelämän elintavoista.
Mulle mahtuu edelleen samat vaatteet (ne mitä on säästynyt) kuin 18-vuotiaana.
Meillä on nykyään vaaka vaikka vuosikausia elettiin ilman moista kapinetta.
Puntarin tässä yksi päivä näytti yllättäviä lukemia, ja siitä innostuneena nykäisin jalkaan mikrosortsit (jotka totta puhuen viime kesänä inasen kinnasi ), ja uuden paidan :)
Oonhan mä hieman puntimpi 65 kiloinen kuin tuossa muutama vuosi sitten mutta pitää ollakin jotta jaksaa.
~
5/2016, +2kg sitten
~
Käsivarsia treenaan kahvakuulalla, vatsalihasten rääkkäysinspiraatiota odottelen vielä.
Ehkä lopun ikää.
En sitten tiedä tarviiko kohta 32-vuotiaan kahden ihmislapsen äidin napatopissa näyttäytyäkään?
Luulen kuitenkin että näytti kronologinen ikäni mitä tahansa, ei se saa minua lopettamaan pukeutumista lempivaatteisiini.
Tyköistuviin minihameisiin, bändipaitoihin tahi farkkuihin.
~
Ladies, kantakaa itsenne rohkeudella ja tyylillä ollen ylpeitä itsestänne.
Se on paras lahja mitä itselle voi antaa :)
Sillä jokainen teistä on Äiti maa, elämän alkulähde.
Siinäpä meriittiä kerrakseen.

Xxx Aallotar
~
~
***
Little story about my self-image and how it has changed over the years.

2 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus. Kaikkien pitäisikin muistaa katsoa ennemminkin senttimittoja ja vaatteiden mahtumista, ja heittää sillä vaa'alla vaikka vesilintua.

    Mulla on vähän se "ongelma", että tykkäisin kehoni puolesta olla tästä (58kg) vähän pienempi, mutta sitten muutenkin puikulat kasvoni muuttuvat entistä kapeammaksi, ja se vaan ei sovi mulle :D
    Hörpin kahvini kermalla nykyisin, kun luovuin sokerin käytöstä, ja se on ollut vähän ongelmallista kun juon niin monta kuppia kahvia, että mulla menee oikeasti purkki kermaa päivässä... :D Jokin vielä korvaava menetelmä tarttis löytää.

    Ps. Näytät varsinkin tuossa ihan ekassa kuvassa aivan Lagerthalta (Vikings) :D

    VastaaPoista
  2. Mullakin on aika puikulat kasvot. Tuo kuva 2010/11 on aika karsee mun mielestä kun näytän niin luimulta kasvoista eikä loppukroppakaan ollut yhtään sen parempi. Mutta juuri tuossa 63kg:n hujakoilla olin niiin tyytyväinen. Tosi hienoa että oot päässyt eroon sokerista! Mä en pystyisi elämään kokonaan ilman esim. salmiakkia. Mutta pyrin syömään karkkia harvoin. Mun piti googlata kuvahaulla Vikingsien Lagertha :D Täytyy tunnustaa etten ole katsonut kuin puoli jaksoa Vikingsejä. Siinä jaksossa viikinkikuningas vinkkaili orjatytölle kun raskaana olevan vaimon silmä vältti, joten tyrmäsin sen saippuaoopperana jossa on hienot puitteet. Ehkä vähän ärsytti kun tahdon pitää skandinaavisista muinaiskansoista sen kuvitelman että vaimoilla oli oikeasti ihmis,- ja esim. perintöoikeudet. Olen kyllä miettinyt koska teema on niin kiinnostava, jos antaisin sarjalle uuden mahdollisuuden :) Mutta kiitos. Taru Hlaðgerðr/Hladgerdasta on vallan kiehtova.

    VastaaPoista