tiistai 9. elokuuta 2016

Unholy Union

Pakanan & Ateistin liitto.
Match made in....Tuska.
Äkkiseltään se kuulostaisi loogiselta ja helpolta.
Samanhenkisiä, (valta)uskonnot ignooraavia olentoja.
Taivaantakojan maailma nojaa realiteetteihin sekä tieteeseen.
Entä minun maailmankatsomukseni sitten?
~
 ~
Uskomukseni ovat sekoitus suomenuskoa ja asatruta pilke silmäkulmassa.
Norjan ja Islannin muinaiset saagat ovat kaikista myyteistä itselleni läheisimpiä
ja skandinaavien äitinä minun tulee nämä myös tuntea.
  ~
"Asatrussa ei ole tarkkoja dogmeja tai uskoa määrittäviä kirjoituksia, 
 vaan se elää pikemminkin orgaanisena kansankulttuurina. Tämä merkitsee sitä, 
että jokainen tulkitsee ja määrittää uskonsa itse ja että variaatiota ja näkemyseroja löytyy paljon esimerkiksi siinä, miten kukin uskonnonharjoittaja käsittää jumaluudet.
( Minä koen ne vertauskuvina, ne ovat kaikessa ja kaikkialla).
"Uskontona se on myös avoin siinä merkityksessä, että se ei 
pyrikään olemaan ”ainoa oikea” uskonto, vaan vain yksi mahdollinen tulkintatapa."
Lainaus - Pakanaverkko Ry. 
Wicca käsittää paljon mielenkiintoisia kuriositeetteja sekä terveitä elämänarvoja.
Se ei kuitenkaan satu minun pirtaani.
Jos peilaa minun lahjojani ja kehitysmahdollisuuksiani
johonkin tarkkaan määreeseen, 
 perinne noita 
on varsin tavoiteltava taso.
~
Darkwoods My Betrothed ~Burn Witches Burn

( Se Tuomas Holopaisen sekä Spellgothin parhain bändi)
~
An early sketch of my custom made Runeshield tattoo (without my runes yet).
 ~
" Saatananpalvojia" 
kaikki kuten eräs valistunut
nuori työtoverini asian ilmaisi.
"Ollakseen saatananpalvoja olisi ihan ensin uskottava saatanan olemassaoloon".
Oli minun vastaukseni. 
~
~
Kuitenkin, tämänkaltainen symbioosi tuottaa
väistämättä erimielisyyksiä
ja naamapalmuja.
Yleensä ne kuitataan hyväntahtoisena naljailuna puolin ja toisin,
mutta joskus sitä kompromissia on haettava ihan vakavissaan.

Hyvä esimerkki käydystä keskustelustamme;
"-Kun minä kuolen toivon että ripottelette mun tuhkani kotimetsään".
" -Kun minä kuolen voit tehdä musta polkupyörätelineen".
~
Minä, maailman hönöin ilme, Moonsorrow´n vokalisti Ville ja tanskalainen phellow-Moonsorrow fani taustalla.
 ~
Musiikkimaku tuotti joskus menneinä vuosina myös verisiä riitoja.
Olen joskus todennut Taivaantakojan suosikkeihin kuuluvien black metal-orkesterien olevan
"lyriikoiltaan köyhää ja kehittymätöntä patsastelua".
Kun taasen Taivaantakoja ilmoittaa minulle mieluisten 
pakanametalliyhtyeiden olevan
"kevyttä paskaa".
Sittemmin olemme molemmat laajentaneet skaalaamme, löytäneet omista genreistämme todellisia helmiä ja oppineet arvostamaan toistemme mieltymyksiä.
~
Screenshot You-tubevideosta: Korpiklaani Let´s Drink
  ~
Taivaantakoja mm. myi Emperor-fanitavaransa suurimmaksi osaksi pois
kun tietää etten suuremmin välitä yhtyeestä eikä näin ollen
 Emperoria enää hirveästi luukuta.
Minä taasen tyydyn kuuntelemaan kuulokkeilla perinnefolkia/ kevyempää folkmetallia 
kuten
 Garmarna/Wardruna/Heidevolk/Equilibrium/Ensiferum/Arkona.
~
Jos meidän kaltaisilla olennoilla on tylsää kotona....
 ~
Taivaantakoja on tottunut siihen että raahaan kotiin kiviä, käpyjä, oksia ja lehtiä
sekä sisustan maanläheisesti että vuodenaikojen mukaan vaihdellen.
Sesonkiverhoista mulla on 
lapsuuden traumoja eläessäni kangaskauppiaan lapsena :D
Hyvänen aika.
Samat verhot roikkuvat meillä ympäri vuoden.
Musta sopii joka vuodenaikaan, hah.
Meillä on Norjan lippu ylösalaisin, bändien seinälippuja sekä
poronsarvet sulassa sovussa samassa tilassa.
~
Alkuaikoja tässä asunnossa
 ~
Sisustuksessa pidämme molemmat musta/harmaa/valkoisesta
ja väreillä saan leikkiä kohtuuden rajoissa.
Knut rakastaa värejä joten hänen hahmotustaan helpottaakseen usein 
kodin pientavara ja osa pienistä tekstiileistä ovat riemunkirjavia.
~
Every viking must have an own longboat
 ~
Fiksaatiotani roikkuviin tavaroihin tai kynttilälyhtyihin Taivaantakoja ei aina ymmärrä
 mutta kohtuuden rajoissa saan toteuttaa itseäni.
~

Pihinä miehenä hänellä ei ole mitään kierrätystä ja kirppiskulttuuria vastaan.
Olemme todenneet ettei kumpikaan meistä voisi elää ihmisen kanssa,
joka olisi pinnallinen, muovinen trendsetteri jolle
tyyli on yhtä kuin materiaan käytetty euromäärä. 
~
Kotkan koti ja sillipurkki-kynttilälyhdyt.
 ~
Näkemyseroja tuottaa se ettei Taivaantakojalle ole muita kuin mustan eri sävyjä, minä taasen tykkään pukeutua joskus murrettuihin, maanläheisiin väreihin.
Minusta hän oli kiittämätön 
kun ostin yllätykseksi harmaat, mustat ja raidalliset bokserit hälle
 ja hänestä miun pitäisi tietää että vain musta kelpaa :p
( hyvä diili kait sumensi tiedostamisen tasoni).
Hei kamoon, mitä väliä on kalsareiden värillä :D
Ruskeaa väriä tai hapsuja vaatteissa
 Taivaantakoja ei tykkää katsella minulla
 joten yritän pitäytyä vain pienissä hippusissa ja väritehosteissa.
Jos olen kiukkuinen Taivaantakojalle saatan kapinahengessä vetäistä päälleni luonnonvaalean hapsureikäneuleponchoni jollaisia
 kuulemma minusta 30 vuotta vanhemmat vaan käyttää ja minunkin tulisi vasta siinä elämänvaiheessa :D
~
 ~
Kierrätysasioissa olemme vääntäneet kättä pitkään.
Taivaantakojalle ei ole mitään merkitystä vaikka maailma räjähtäisi sitten kun meitä ei enää ole.
Minä taas mielelläni ajattelen vihreästi sen minkä pystyn ja mikä tuntuu hyvälle.
Kierrätykseen Taivaantakojakin on oppinut hitaasti mutta varmasti.
Ei ole iso asia viedä pahveja ja metalleja keräykseen työmatkan varrella.
Kerätä roskia taloyhtiön pihalta samalla kun vie oman roskiksen.
Nykyisin kun kierrätyspisteitä on joka nurkalla.
Uutta autoa valitessa onneksi säästö polttoainekuluissa sekä 
ekologisuus kulki käsi kädessä, näin ollen olemme molemmat tyytyväisin mielin valitsimme
syksyllä saapuvan tuliterän
Seat Leon Ecomotiven.
Upouusi 
Hybridi/maakaasuauto on vielä meille turhan tyyris unelma mutta hiljaa hyvä tulee.
~
Kuva: autotalo Laakkonen
 ~
Ensin Taivaantakoja naureskeli mun "luomuhörhöilylle",
mutta havaitsi itsekin tiettyjen kemikaalien ja säilöntä/lisäaineiden olevan haitallisia keholle niin sisäisesti kuin ulkoisesti.
~
 ~
Minä viettäisin vapaa-aikani mielellään luonnossa tai museoissa, 
Taivaantakoja tietokoneella, MTG-turnauksessa tai keikoilla.
(Ok nämä eivät ole katsomuksellisia asioita mutta selkeitä persoonallisuuseroja yhtä kaikki).
Onneksi festareilla ja keikoilla tykkäämme molemmat käydä sekä mielenkiintoisissä museoissa ja näyttelyissä.
Tähän asti hauskimpia ovat olleet (mitä nopeasti muistan) ruumisnäyttely Body Worlds Heurekassa, Tarujen Kansat Ateneumissa, sekä Vasa-laiva/ Skansen Tukholmassa.
~
Mun unelmakoti löytyy Skansenilta
 ~
Yhteistä meillä tähän asiaan liittyen on se, ettemme kummatkaan pidä lemmikkieläimistä emmekä tahdo yhteisiä lapsia, koska molemmat asiat sitoisivat meitä liikaa paikoilleen.
Olemme levottomia sieluja molemmat.
~
 ~
Riimuneuvonpidot ynnä muut meditoinnit voi tehdä
 omassa mielessään kaikessa hiljaisuudessa.

Etiäisiini sekä minun ja Knutin taitoon lukea ajatuksia
Taivaantakoja on niin tottunut
ettei muuta kuin naurahda ja kuittaa sen ennalta-arvattavuudella
kun tiedämme hänen asiansa mitään kysymättä.
Telepatian olemassaolon hän tunnustaa koska se on tieteellisesti todistettu mahdolliseksi.
Energiaa on meissä kaikessa ja kaikkialla.
Toiset osaavat aistia sitä herkemmin. 

Shamanistinen erakko- ja tarkkailijaluonteeni,
välillä jopa misantrooppinen,
on tuonut välillemme myös erimielisyyksiä.
Taivaantakoja on luonnostaan sosiaalinen yksilö.
Hänen on ollut hyvin vaikea ymmärtää vetäytymisen tarvettani sekä sitä kuinka minua ahdistaa ihmiset ja miljööt ajoittain todella paljon.
~
Antlers chose the shaman
 ~
Tästä aasinsilta seuraavaan kompromisseja väistämättä vaativaan asiaan nimittäin
tulevaan omistusasunnon valintaan.

Minun unelma-kotini sijaitsee syvän erämaametsän laidalla tai itse metsässä.
Tahtoisin pitää vuohifarmia
 ja elää omavaraistaloudessa niin paljon kuin tuntuu hyvältä.
~
Pinterestin haavemaasta
 ~
Taivaantakoja voisi ihan mielellään asua rivitalo-osakkeessa keskellä kaupunkia missä yksityiskohdat kuten tien auraus,
lämmitys tai nettiyhteys ei tuottaisi päänvaivaa.
Lähikauppa kuten muutkin fasiliteetit olisivat vieressä.
~
^^
 ~
Nämä ääripäät ovat semmoisia missä toinen meistä joutuisi elämään onnettomana
joten tulevaisuus tulee olemaan näiden välimaastossa.
Esim. maalaiskylä mistä ajaa kaupungin keskustaan nopeasti.
 Pihamme voi olla vaikkapa helppohoitoisia puita, kasveja, kalliota kiviä ja kelopuuta jottei siellä ole jalkapallokentällistä nurmea ajettavana, tien aurauksen voi ostaa paikallisilta traktorijannuilta
tai asua suht likellä kunnan tieverkostoa.
~

Tänne aion toivon päätyväni asumaan
  ~
Loppujen lopuksi.
Kaiken saa toimimaan tai toimimattomaksi.
Toimivuus vaatii toisen huomioimista, sovittelua,
kompromisseja, ahkeruutta, nöyryyttä, kiitollisuutta, totuttelua, 
mutta ennen kaikkea
rakkautta ja halua jakaa yhteinen elämä.
~
~
P.S. Mitä tuumaatte uudesta taustasta?
***
How do we cope with our unholy
union including a pagan and an atheist?
Well for starters you have to honor each others belives or lack of it.
Give each other a time by his/herself.
If you do not enjoy the same music u can still enjoy your own favourites by using headphones or when you are driving alone with your car.
You can teach each other new ways,
for example I have learned to be a bit less misanthropic and a lot about black metal
 and Taivaantakoja has learnerd how to recycle and a lot about history.
I think that same interests are a binding thing though,
and to us it is most definitely metal music gigs and festivals.
Some bloody arguments have occured including thoughts like
black metal clishes and folk metal being just a hippie non-sense :D
But not since we have opened our eyes for different genres.
Most of all,
 where there is a will there´s a way.
Love and cherish your union.
~
Aallotar

2 kommenttia:

  1. Kiva kun teit aiheesta kokonaisen postauksen ^^

    Miehekkeeni ei ole luonnostaan (eikä kasvatukseltaan) uskonnollinen ihminen mihinkään suuntaan, ja sitten kun hän alkoi yks kaks tenttaamaan minua tapaillessamme siitä, mikä tuo alttari on mitä tämä pakanahömpötys oikein on olevinaan, niin sai kyllä kerätä kaikki tietotaitonsa, että asian sai selitettyä, kun sitä ei ennen ole kenellekään joutunut selittämään :D Mutta sitten kun kertoi ikään kuin lapselle, että tässä pyritään elämään luonnon ja oman mielensä kanssa sopusoinnussa ja kunnioittamaan vanhoja perinteitä, jne jne, niin kyllä se ukko siitä rauhoittui. Keskustelut ovat myös olleet mielenkiintoisia.

    "Taivaantakoja on luonnostaan sosiaalinen yksilö. Hänen on ollut hyvin vaikea ymmärtää vetäytymisen tarvettani sekä sitä kuinka minua ahdistaa ihmiset ja miljööt ajoittain todella paljon."

    Tämä! On todella kiusallista, kun toinen kiertelee vaikkapa jossain tapahtumassa juttelemassa vieraidenkin ihmisten kanssa, ja tämä muija kulkee tuppisuuna perässä ja haluaa vain äkkiä kotiin. Tosin enimmäkseen teen tästä ongelman omassa päässäni... Eksälleni tämä oli ongelma, mutta nykyinen sanoo ettei juuri piittaa ja riitän hänelle juuri tällaisenani. Olen pyrkinyt kehittämään kyllä sellaisen sosiaali-minän, jonka otan esille tuollaisissa tilanteissa, mutta sen jälkeen kyllä tekee mieli vetäytyä viikoksi johonkin pimeään kellariin.

    Tausta on sinänsä oikein kiva, mutta jos teksti osuu noihin eläinkuvion tummiin kohtiin, niin menee ainakin omalla ruudullani vähän sekavaksi. Kyllä se lukeminen silti keskittymällä onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivaantakoja on ollut 14-vuotiaasta lähtien aktiivi bm-piireissä joten hän luonnollisesti on tutustunut jos jonkinmoiseen pakanaan ja potentiaaliseen kirkonpolttajaan lapsesta lähtien joten tämmöistä asioiden selittämisen tarvetta meillä ei ole esiintynyt.
      Meillä sosiaalisuus ja sen puute kärjistyi pidemmällä aikavälillä. Alkuvuosina ehkä puolin ja toisin osattiin olla hienovaraisempia.
      Minä aloin halveksia semmoista "turhan lässytyksen" tarvetta, ja jos suhteeseen saapuu halveksunta ollaan täysin väärällä tiellä. Toisaalta en voisi olla viikkoja ahdistunut jos joudun sosialisoimaan, joten aika kimurantti tilanne. Asia ratkesi kyllä aika hyvin sillä kun alkoholi ja tupakointi poistui kuvioista. Taivaantakoja ei vietä enää aikaa tapahtumien juomajonossa tai tupakointialueella minun seuratessa yksin bändejä vaan on siinä minun vierellä. Tällöin jaksan paremmin ehkä keskustella kanssaihmistenkin kanssa. Työni myötä tajusin että saatan olla jollekin yksi harvoja ihmiskontakteja elämässä, jolloin pysähdyin todella miettimään.
      "Ota hyvä nainen pää ulos sieltä omasta hanurista ja opettele olemaan ihminen ihmiselle."
      Koska hoitotyössä ihmiset näkee lävitse, jos yrität olla muuta kuin aidosti oma itsesi. Parin vuoden aktiivinen itsensä kehittäminen on minusta tuonut paljon tulosta. Tämä blogi on ollut yksi osa prosessia. Nykyisin tuskin kukaan työelämässä uskoisi jos sanon olevani erakko. Työmaailma imee kuitenkin niin paljon voimiani että siviilissä todella vetäydyn tänne pimeään kotiluolaani, mutta kehityn kyllä parempaan suuntaan koko ajan.
      Lopputulema: Taivaantakoja sosialisoi vähemmän, ja minä olen vähempi misantrooppinen k*sipää.
      Kiitos palautteestasi, blogi kehittyy myös jatkuvasti :)

      Poista