keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Kun Jokin Käveli Hautani Ylitse

Ah miten hulvaton headline
postaukseen jonka tarkoitus on
kertoa Yulen odotuksesta
meillä..
~
 ~
Minä olen hyvin epäjoulu-ihminen.
Joulun aika on lapsuudesta saakka tuntunut
väkinäiseltä pakkopullalta
ja vasta aikuistuttuani totesin ettei
tietenkään tämä luonnonlapsi osaa nauttia
tällaisesta tekopyhästä 
materialismin riemujuhlasta.
Meillä on nimittäin vietetty lapsuudenkodissa
tapakristillistä joulua
ja tämä termi sisältöineen lienee tuttu
suurimmalle osalle lukijoistani
niin hyvine kuin vähemmän hyvine
lieveilmiöineen.
Minä ahdistun tästä vuotuisesta
joulua-joka-tuutista
schaibasta
ja kaupoille minua ei saisi ei sitten kirveelläkään.
Yleensä sitten juoksen lahjat kerralla
ja nopeasti paeten sitä
ostoskeskushelvettiä
heti kun siihen aukenee pieninkin tilaisuus.
~
Kirppikseltä taannoin bongasin olkipukkiliinat
 ~
Mutta kyllähän pakanat viettävät Yulea.
Kyllä, olen kiitollinen ja yritän nauttia
jokaisesta vuodenajasta jonka saan nähdä
ja elää terveenä, mutta
tästä huolimatta en vielä ole oppinut nauttimaan
valon juhlasta.
Enkä
 valoisan vuodenajan takaisin hiipimestä.
Minä pidän pimeydestä.
Totta on että kuluva vuodenaika väsyttää minua ja tuo mukanaan
tutun alakulon, mutta
siinä on jotakin taikaa.
Uskallan jopa väittää että minun tapani on 
sukeltaa siihen melankolian pehmoiseen
tunteeseen tieten tahtoen. 
~
Kummitusjoulupuu
 ~
Miksi minä odottaisin kevättä joka
aina, joka ikinen vuosi tuo minulle
saman tunteen tullessaan.
Hiljaisen kauhun.
Se on ihan eri kuin alkutalven
pehmeä melankolia.
Minä kuvaan sitä
"Jokin käveli hautani ylitse"-
tunteeksi.
Tiedän että sanonta tarkoittaa yleensä
äkillisiä vilunväristyksiä
mutta minulle kyse on kokonaisvaltaisemmasta tunteesta.
Minä luulen tietäväni että tämä sama tunne tulee olemaan minua vastassa sinä
päivänä jolloin minä hengitän viimeisen hengenvetoni
enkä mitenkään varsinaisesti näin ollen nauti 
siitä tai odota sitä. 
En olisi lainkaan yllättynyt
jos tämä aamu olisi jokin niistä kammottavan kirkkaista kevätaamuista,
semmoisista jolloin lumihanki kimmeltää kilpaa auringon kanssa.
Tuo tunne palauttaa mieleeni pieneksi hetkeksi sen kylmän
todellisuuden että vaikka kuinka elämme tässä elämäämme,
keräämme kiireellä kokemuksia, nautintoja, varallisuutta ja
meriittejä, jokaisella on silti
sama edessään.
 Kaikilla sama koruton
Kalman Väen
vierailu jonka joudun toisinaan
 ammatissani kohtaamaan.
Todennäköisesti se loppu tulee meistä suurimmalle osalle
juuri siellä keskussairaalan, terveyskeskuksen tai
palvelutalon kelmeillä lakanoilla.
Ehkä läheiset ympärillä mutta silti yksin.
Ehkä ihan kirjaimellisesti yksin.
Se on lohduton ajatus. 
Toisin sanoen en pidä keväästä.
En pidä sen paluun juhlimisesta
enkä yhtään kummastele
että kyseessä on semmoinen vuodenaika
jolloin suomalaiset kiskovat itseään urakalla jojoon.

Minä kuitenkin siedän sitä ja yritän keksiä
itselleni mielekästä puuhaa.
Tästä syystä roudasin olohuoneen ikkunan eteen
ensi kevään taimia ajatellen mustan sivupöydän.
Ja voihan sitä kevättä kuluttaa odottamalla tulevan kesän festareita jotka
korkkaa perinteisesti
Steelfest.
~
Lapin kevät 2016 ja rakas hevimiäs ♥
~
 Se minusta.
Koska en tahdo eristää lapsiani
ympäröivästä yhteiskunnasta,
ovat nämän viisaat olennot ottaneet joulun omakseen
ja siitä ne mieluisat jutut.
Meillä odotetaan piparkakkuja,
tonttuja, joulukoristeita.
Tämä vuosi on ensimmäinen
kun meille on tulossa
Joulupukki.
Vaikka se on minusta hyvin epäilyttävää.
Luulen kuitenkin että se on Knutille paras mahdollinen
lahja jouluksi.
Knutille joka ei odota eikä innostu
lahjoista.
Jo vuosia sitten olen karsinut mm.
muovikrääsän minimiin ja 
nykyisin yritetään panostaa
laatuun ja koko vuoden kestävään
iloon jonka hyvä lahja toivottavasti tuo.
~
Kellot ovat isoäitini joulukoristeita, olin mukana ehkä viiden vanhana niitä ostamassa Osuuskaupasta.
 ~
Tänä vuonna minä annoin kaikki
ihanan mauttomat
violetit ja kimmeltävät koristeet
Peikkotytölle ja me keskitymme
pääosin
luonnonläheiseen teemaan
ja perintökoristeisiin.
Tämmöiset asiat tahdon vielä
aatoksi meille toteuttaa
( sekä tietty piparkakkutalon kuten joka vuosi mutta
siitä ja sen mahdollisesta onnistumisesta myöhemmin) :
~
Kuvat Pinterestistä
  ~
On siis toki asioita joista minunkin täytyy
tunnustaa kokevani iloa.
Pidän kiireettömistä kyläilyreissuista
läheisten luo.
Pidän ulkotulista,
lämpöisen kirkkaista jouluvaloista
ja hiljaa leijuvista lumihiutaleista.
Pidän Äidin tekemästä porkkanalaatikosta
sekä metsäsienisalaatista.
Erilaisista lohista ja silleistä nyt puhumattakaan :p 
Tykkään käpertyä Peikkotytön
ja hyvällä onnella myös Knutin kanssa sohvalle katsomaan
Lumiukkoa jouluaattona ♥
Kuuntelen ainakin kerran
 Sylvian joululaulun
Tapio Rautavaaran
laulamana
  joka oli
Mamini lemppari ja kaikessa
koruttomuudessaan niin kaunis.

Ehkä minä näillä iloilla jaksan
edelleen järjestää joulun aina
kunnes lapseni ovat isoja
ja viettävät sitten joulua omien uusien
traditioidensa merkeissä.
Loppuun tämmöinen hilpeä kelttisävelmä
(instrumentaali jollei örinä miellytä huomhuom.)
jonka nimi on varsin tunnelmaan sopiva.
~
~
Aallotar
How akward haha.

***
This was supposed to be a story about
our Yule preparations
but instead I named it:
Someone walked across my grave.
Why is that?
 Well let me tell that I am most definately
not a Yule person.
Since early childhood when the euphoria
of having a new plastic toy
went by,
I noticed that I do not like 
Yule.
I did not understand or respect those
learned hypocritical
christian habits
 that was supposed to be done
at my childhood home just because.
Well of course I didn´t understand.
 I know that now.
And even though heathens
do celebrate Yule,
the celebration of light and spring to come
is so very strange and
distressing thought for me.
You see, I love this darkness and
that soft melancholy which
slithers into my mind every fall and early 
wintertime.

As the spring comes I feel
this silent horror, every year.
I have that feeling that
Someone walked across my grave.
Maybe it is the
Kalman Väki,
Folk of Death
that I sence.
No wonder since
spring is very suicidal
season for finns.

Kalman Väki
is based on a belief
in finnish folklore
that dead can be rose from their graves,
"Manala",
to collect dying folks to be part of their
own.
I think that I will have that same feeling the very day
that I inhale my last breath.
Since it is my reality every spring,
I would not be suprised if that day 
would be one of those
serene spring days when snow 
sparkles in the sun.
Yet my offspring is very
strongly part of this current society 
and there for these wise
creatures know how to
demand
their Yule.
They wait their
decorations, gingerbreads,
elfs, and Santa Claus to happen.

So ironic but this will be the very first year when
Santa Claus is visiting our home.
Yet I find that very suspicious.
Some strange dude behind a fake
beard....
Luckily my brother offered to 
be our Santa in future Yules
but he is not around right now..
Well I think that Santa is the one and only
present for Yule
that Knut really hopes.

So I promise that I will be an responsible 
adult and
deal with this 
Yule shit as long as my
children are all grown up ♥








4 kommenttia:

  1. Samoja tuntemuksia keväästä. Mikähän siinä onkin, että kun kaikki muut ympärillä heräävät eloon ja puhkeavat kukkaan, niin itse tekee vain hiljaista kuolemaa.

    Meillä ei joulu ole perheessä ollut mitenkään erityisen uskonnollinen, mutta krääsäkäs kyllä. Tänä vuonna pystytimme miehen kanssa mustan tekokuusen olkkariin ja hän siihen ripusteli jotain star wars -palloja x) En oikein osaa virittää itseäni edes pakanalliselle joulumielelle enää. Vaatisi ehkä jonkin toisenaisen ympäristön, kun kaupungin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että meitä on yllättävän paljon ketkä eivät ota kevättä kovin hyvin ,kuten ne tilastot kertoo. Tieteellinen selitys lienee jossain serotoniinin, hypotalamuksen ja aivolisäkkeen maailmassa. No joo en oikein minäkään..

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Thank you. Finnish folklore sure is enchanting ♥

      Poista