torstai 8. kesäkuuta 2017

Ainon Tarina ~ Käärmeenkylän Lapsi


Tämä tarina ei ole omani.
Tämä tarina kuuluu haudan takaa.
Aino oli isoisänisäni sisko,
syntynyt 1911.
Kymenlaaksoon, nykyisen Kouvolan maille.
Hänen tarinansa kertoo 
minkälaista oli kasvaa köyhässä metsäpirtissä
ja elää lapsuus vapaussodan pyörteissä. 
Tarina Kouvolan historiasta. 
~
~
Minusta tarina on siitä jännittävä, 
että se kertoo minkälaisia ihmisiä esiäitini- ja isäni olivat.
 Elävinä, tuntevina olentoina, ei pelkästään niminä 
hautakivissä.
 Tarinan "Isä" on isoisoisoisäni Aleksander
 kirkonkirjojen mukaan > hautakivessä
Aleksanteri, 
hänen vaimonsa Hilma näin ollen esi-äitini ja 
poika Aarne minun vaarini isä.  
~
Hilma ja Aleksander
 ~
Jollei Aino olisi kirjoittanut tarinaansa,
nämä muistot ja ihmiset olisivat kadonneet hänen mukanaan.
~
Eletty elämä alkaa olla takana päin, tulevaisuudesta en osaa sanoa mitään;
paljonko elinaikaa on vielä jäljellä.
Nyt olen 83-vuotias.
~
Meitä oli neljä tyttöä ja yksi poika.
Ikäjärjestyksessä Aarne, Martta, Elsa, Tyyne ja minä Aino nuorin.
Silloin kun muutimme uuteen kotiin, olin noin 3-vuotias.
Aikaisemmin olimme asuneet noin 10km.n päässä jonkun suuren talon entisessä asunnossa.
Talon asukkaat olivat rakentaneet itselleen uuden asunnon.
Äiti ja Isä olivat olleet heillä töissä ja maksoivat vuokran työllään.
Äiti kertoi että synnyin heinäpellon pientareelle (17.7.1911.), ei kerinnyt enää synnyttämään muualle.
Olivat käärineet minut äitini alushameeseen ja esiliinan sisään. Isä oli sitten hevosella vienyt meidät kotiin; siitä alkoi elämäni.
 ~
~
Silloin ei ollut synnytyslaitoksia, mihin äidit menivät synnyttämään.
Suomi kuului silloin Venäjälle,
itsenäisyyden saimme 1917.
Äiti kertoi, että kun olin pieni niin nukuin paljon, hän joutui herättämään päivällä minut syömään.
Yötkin nukuin kuin vanha ihminen.
Siksiköhän en enää vanhempana tahtonut saada unta. 
Kun ei ollut töistä väsynyt, valvoin usein öisin. 
~
~
Äiti oli opettanut minut jo varhaisessa iässä syömään itse lusikalla.
Kerran äiti oli vienyt minut pihalle istumaan ja syömään, lautasella oli puuroa ja maitoa.
Olin silloin kuitenkin osannut jo puhua ja äiti oli kuullut minun sanovan jotain ja tuli katsomaan,
mitä puuhailen.
Käärme oli ollut kanssani puurolla, kyllä äiti säikähti.
Olin lusikalla hakannut käärmeen päätä ja huutanut;
"Älä syö kaikkea maitoa, syö puuroakin!"
Onneksi se oli tarhakäärme,
ihmisille vaaraton.
~
Kun olimme jo Tyyne-siskon kanssa koululaisia, kuljimme syksyllä peltoja pitkin.
Siellä virtasi myös leveä joki, joka ei ollut syvä.
Se oli mukavaa!
Emme pelänneet mitään, kunnes kerran siellä ollessamme näimme ojan reunalla suuren käärmeen.
Säikähdimme kovasti ja juoksimme kotiin, eikä edes katsottu taaksemme.
Ulko-oven laitoimme kotona säppiin, ei ymmärretty että eihän käärme pysty sitä avaamaan.
Sitä kylää kutsuttiin Käärmeenkyläksi.
~
~
Isä oli saanut kotoaan perintöä ja rakennuttanut niillä sen uuden kodin,
 tontti oli siinä mukana.
Lehmät oli myytävä kun tuli velkaa rakentamisesta.
Koti ei ollut iso;
tupa ja pieni kamari, iso eteinen, jonka yhteydessä oli iso "ruokakonttoriksi"
kutsuttu ruokakomero.
Eteisessä oli myös "vaatekonttori", jonne mahtui leveä sänky,
siinä nukuttiin kesällä.
Tuvassa oli leivinuuni ja iso hella.
Talo oli maalattu ulkoapäin punaiseksi, ikkunapielet olivat valkoiset.
Isä teki pirkka-aidan tontin ympärille ja maalasi aidan punaiseksi.
Kodin ympärillä oli mielestäni niin kaunista.
~
Mökin rauniot
 ~
Lähellä oli korkea vuori ja aivan rakennuksen takana pitkä mäki.
Talvella laskettelimme kelkalla mäkeä alas.
Kodin pihalla oli suuri kivi, sellainen matala,
ihan niinkuin sänky.
~
 ~
Me sisarukset laitoimme usein mattoja kiven päälle ja loikoilimme siinä.
Silloin kun muutimme ja kuormaa purettiin, sänkyvaatteet olivat kivellä tuulettumassa.
Olin nukahtanut sinne kivelle ja heräsin vasta kun satoi.
Vaatteet olivat jo sisällä, allani oli vain matto.
Kastuin ja itkin surkeasti, äiti tuli auttamaan minua sisälle.
Siksi kivi jäi lähtemättömästi mieleeni.
Niin alkoi elämä uudessa kodissa.
Pihan omenapuu
~
Lapsuus oli toisinaan hyvin ankeaa.
Isä käytti aika paljon alkoholia ja hän toi joskus kaverinsa kotiin ryyppäämään.
Äiti oli niin hyvä ja hieno ihminen, hän ei koskaan sanonut siitä isälle mitään.
Jos isä puhui jotain "tuhmaa", sanoi äiti , ettei lasten kuullen saa tuollaisia puhua.
Isä tietenkin suuttui.
Joskus jouluna lauloivat koko yön; isä ja isän serkun mies.
Aarne-veli oppi isän tavoille, kun hänkin aikuisena käytti samoin viinaksia.
~
Paidaton henkseli mies on Aarne, vaarini pikkupoikana etualalla.
 ~
Me äidin kanssa lähdimme joulukirkkoon aina monta tuntia aikaisemmin.
Kävelimme hiljakseen, pakkasella paleltiin, matkaa oli kaksi kilometriä.
Seurakuntatalo oli aivan kirkon vieressä ja menimme sinne sisälle lämmittelemään.
Siinä asui äidin ystävä.
Joulukirkko alkoi aikaisin, aina kello 6 aamulla.
~
~
Isän serkku lähti Amerikkaan. Tädillä ei ollut kuin yksi poika ja kaksi tyttöä.
He olivat rikkaita; kaksi taloa ja paljon maata.
Isän ryyppykaveri oli kotivävy ja niillä oli se toinen talo asuttavana.
Vihtori Sakki oli se Amerikan serkku.
Lähtönsä jälkeen hän ei koskaan käynyt enää kotimaassaan.
~
Naapurikylässä oli kasvatuslaitos, poikakoti, jossa asui nuoria jonkun rikoksen tehneitä poikia.
Poikakodin opettajille ja työntekijöille rakennettiin asuntoja ja siellä rakennuksilla isä oli työnjohtajana.
Rakennusten kivijalat tehtiin siihen aikaan kivestä ja isä räjäytteli niitä dynamiitilla.
Meillä kotonakin oli tuvan alla dynamiittia.
Talon kivijalka oli korkea ja siellä säilytettiin yhtä sun toista.
Onneksi me lapset emme koskaan koskeneet isän laatikoihin, ei me tiedetty mitä niissä oli.
Dynamiittihan on hirveän vaarallista.
~
 ~
Veli Aarne oli silloin jo vieraissa taloissa töissä ja mm.
Halla-nimisessä metsäyhtiössä.
Äiti kävi myös kasvatuslaitoksessa töissä; siivosi ja pesi pyykkiä siellä.
Tarvittaessa laittoi ruokaakin pojille ja opettajille.
Kerrotaan että joku suuri Venäjän kenraali omisti sen poikakodin,
siellä pojat saivat rangaistuksen ohella myös koulutuksen.
Isä oli poikakodissa yövahtinakin.
Ennen avioliittoa isä oli nuorena miehenä ollut jonkun venäläisen kenraalin
 ( tai ainakin joku iso herra)
mukana Venäjällä adjutanttina.
Isällä oli kuvakin komea puku päällään siitä ajasta.
Kenelle se kuva jäi, en ole sitä enää nähnyt.
~
Mökin pihapiiri. Vasemmalla vaarini ja hänen vieressään Hilma vanhana rouvana.
 ~
Kun vanhemmat olivat töissä, olimme Tyyne-siskon kanssa kahdestaan
päivät kotona.
Veli ja toiset siskot olivat jo vieraan palveluksessa.
Meidän täytyi kerätä kesällä sieniä ja marjoja ja puhdistaa ne.
Isä kaatoi metsästä puita ja me keräsimme  oksat isoon kasaan.
Isä toi oksat kotiin polttopuiksi,
kaikki oli tarpeen.
Omaa hevosta ei ollut, mutta isä lainasi tätinsä mieheltä.
He olivat rikkaita, kaksi taloakin.
Rikkaasta kodista se isäkin oli ollut,
lähti vain nuorena kotoa ja oli kierrellyt siellä sun täällä.
~
Keväällä, kun lumet alkoivat sulaa, mutta hanki kantoi hyvin, keräsimme koivuista mahlaa.
Aamulla kävimme katsomassa oliko pullo täyttynyt mahlasta.
Koivun runkoon viillettiin pieni viilto tai aukko, johon asetettiin pitkä, kuorittu sileä koivun oksa,
jota pitkin mahla valui puun juurelle asetettuun pulloon.
~
~
Joka kevät joimme mahlaa monta pullollista; se oli hyvää!
Kesällä söimme metsässä puun juurella kasvavia ns. linnun leipiä.
Järvien rantamilla kasvoi putkikasveja, joita pureskeltiin ja syötiin.
Ne täytyi osata erottaa muista 
syötäväksi kelpaamattomista putkikasveista.
Ja entäs sitten suolaheinää, kuinka paljon sitäkin tuli syötyä ja vieläkin, jos vain sattuu kohdalle.
Pihkan tuoksu täytti metsän keväisin ja minulla oli kova hinku syödä sitä.
Petäjän kupeesta kaavin pihkaa suuhuni.
Sitä ei nielty vatsaan saakka, imeskeltiin vain.
Ehkä nämä luonnon ainekset ovat pitäneet minut terveenä ja jotakuinkin kunnossa tänne saakka.
~
 ~
Jatkuu seuraavassa postauksessa.





2 kommenttia:

  1. Mukavaa, kun jaoit tämän! Rakastettava tositarina <3

    Nauroin vähän ääneen tuolle käärmettä puurolusikalla päähän -kohtaukselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. On velvollisuuteni suvun tarinaniskijänä tallentaa tarina myös sähköiseen muotoon. Toivottavasti se ja nämä kuiskaukset menneestä säilyvät paremmin jälkipolville tällä tavoin. ♥ Mukavaa että tykkäsit lukea tämän :)

      Poista