keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Les Revenants ~ Kuolleista Palanneet


Les Revenants 
kertoo padon katveessa
sijaitsevan
vuoristokylän asukkaista.
Eräänä syksyisenä päivänä
vuosia sitten ennen aikaansa
kuolleita kyläläisiä alkaa ilmestymään
takaisin elävien läheistensä keskuuteen.
He vaikuttavat kuin eläisivät edelleen,
mutta eivät kuitenkaan.
~
 ~
Katson hyvin vähän tv.tä joten
vaikkei tämä sarja olekaan uuden uutukainen,
löysin sen kaksi tuotantokautta vastikään
Netflixistä ja
totesin löytäneeni jotain semmoista, mitä en ole vuosiin
löytänytkään.
Sarjan jonka jaksan katsoa loppuun saakka.
~
~
Minulle sarjan tärkein ja
liikuttavin hahmo on 
8-vuotias Victor.
Kuollut, myöskin.
Victor muistuttaa minua
omasta Knut- pojastani,
joka jollain tapaa myös katselee
maailmaa jonkinlaisen rajan toiselta puolen.
~
~
Sarja saapui elämääni varsin mielenkiintoiseen
ajankohtaan.
Olin juuri valvonut viikon
kahden päivän erikoisten tapahtumien jälkeen.
Olin hyvin lähellä ajaa nokkakolarin moottoripyörän kanssa
kapealla maalaistiellä.
Selvittyämme siitä 
juoksi seuraavana päivänä hirvi automme keulan eteen.
Sinänsä hyvällä onnella
kaikki osapuolet selvisivät vahingoittumattomina
 näistä tapahtumista mutta... 
minä joka olen aina nukkunut liikaa en yhtäkkiä enää pystynytkään nukkua.
Ihan kuin olisin yhtäkkiä polttanut loppuun elämäni
ajaksi tarkoitetut univarastot.
Sarjan alussa kuolleista palanneet eivät osaa nukkua..
~
~
Näiden läheltä piti-tilanteiden jälkeen samat ajatukset 
joiden kanssa olen kamppaillut
vuosia, palasivat. 
Mitä jos en oikeasti olekaan olemassa?
Mitä jos kuolimme siihen maalaistielle,
mutta emme itse huomanneetkaan sitä?
Mitä jos palaan kotiin eivätkä läheiset huomaa minun olevan siellä?
Hyvin kauan, niin kauan kuin muistan
olen vastaavissa tilanteissa odottanut ajaako minua vastaan
ambulanssit ja paloautot onnettomuuspaikalle...
Joku voi kutsua ajatusmaailmaani
paranoidiseksi mutta totuus on, ettei
kuoleman rajan ylittäneistä yksikään ole tullut kertomaan,
jotta mitä sitten tapahtuu?
~
 ~
Uni isovanhemmistani, jota olen nähnyt vuosia,
palasi mieleeni tämän sarjan myötä..
käy lukemassa postaus niin ymmärrät miksi.
~

5 kommenttia:

  1. Onneksi ei käynyt kuinkaan noissa ikävissä tapahtumissa. Itse olen myös tosi huono katsomaan telkkaria mutta tuo mainitsemasi sarja kyllä kiehtoo. Jostain syystä mua on aina kiehtonut kuolleiden maailma. Ja tosiaan kukaan ei ole tullut kertomaan mitä siellä on mutta itse toisinaan koen jonkun kuolleen läheiseni läsnäolon hyvin voimakkaasti.Ja näen toistuvasti unta että olen äitini kanssa äitini kotipaikalla joka on tyhjillään. Ollaan siivottu se paikka ja äitini nukkuu aina mummo-vainaani sängyssä ja mä nukun vanhassa sivusta vedettävässä sohvassa jossa enoni nukkui. Joka kerta olemme äidin kanssa ulkona,äkkiä tulee pimeys ja kuollut enoni ilmestyy sinne. Ihmettelen että miten olet täällä vaikka olet kuollut. Enoni ei puhu mulle mitään. Nyt reilu viikko sitten olin äitini kanssa siellä kotipaikalla. Siivosin pihaa. Ja ihan oikeasti taivas meni synkäksi ja hetken oli hämärää. Ja mulla oli koko ajan sellainen tunne että mun enoni on läsnä siellä. Se oli hyvin voimakas tunne. Ihana mutta surullinen. Enoni kuoli sinne kotiinsa Juttelin tästä yhdelle ystävälleni ja kertoi miten kokee edesmenneen miehensä läsnäolon hyvin usein kotona ollessaan. Tämä on aihe josta riittää kyllä keskusteltavaa. Toivottavasti saat unen lahjasi taas takaisin ja ikävät tapahtumat haihtuu pois mielestä. -Metsänpeikko -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kun juttelimme näistä juuri noiden unipostauksieni aikaan viime vuonna.
      Suosittelen sarjaa kyllä suuresti. Kyseessä ei ole mikään zombiemässäily vaan kauniisti toteutettu "entä jos?". Sarja laittaa ajattelemaan. Niin elämää kuin kuolemaa ja sitä kuinka tätä elämää oikein eletään.

      Poista
    2. Nuo kuvat muuten on kauniita. Mystisiä.Itse lähden taas ensi viikolla sinne äidin kotipaikalle. Jännityksellä odotan tuntemuksiani. Tämä vaan on jännää välillä että pystyy aistimaan tällaisia asioita ilman että tulee olo että päässä on vikaa:D

      Poista
    3. Kiitos ♥ Olen elänyt outojen aistimusteni kanssa niin kauan etten enää edes yritä ajatella etteikö minussa olisi jotakin eri tavalla kuin muissa. Se on tavallaan kirous ja tavallaan lahja. Yritetään nähdä asian rikkaus eikä taakka, eikös vaan?

      Poista
    4. Totta. Itse myös koen sen rikkaudeksi. Ja mielelläni keskustelen aiheesta saman henkisen ihmisen kanssa :)

      Poista