maanantai 25. kesäkuuta 2018

Runsa Borg ~ Viking Hillfort

Keskikesän juhlan aikaan
lähdimme kiertämään Keski-Ruotsia
omalla autolla.
Reissun kiintopisteeksi valikoitui
Uppsala.
Tein ennalta taustatyötä,
jotta minkälaisia kohteita toivoisin
näkeväni reissun aikana.
Kyseessähän on myös Ruotsissa suuren
juhlan aika joten emme edes odottaneet että
kaupat yms. olisivat auki.
Tämä ei kuitenkaan haitannut, päinvastoin.
Suuri toiveeni oli kiertää historiallisia kohteita ilman
väenpaljoutta ja tämä onnistuikin upeasti. 
~
Runsa Borg
~
Ensimmäinen kohteemme
matkalla Uppsalaan oli viikinkiaikainen, eli myöhäisrautakautinen
linnavuori Runsa Borg
Upplands Väsbyn kunnan alueella.
Olin etukäteen tulostanut karttoja joissa kohde näkyy sekä lähinnä olevat tiet.
Tämä suunnistusmestari oli kuitenkin piirtänyt linnavuoren väärän järven rannalle.
Onneksi jo ennen eksymistä ymmärsimme
että muinainen linnavuori mitä todennäköisimmin sijaitsee
kuuluisan Mälaren-järven rannalla.
Vielä viikinkiaikana, 1200-luvulle asti, Mälaren oli merenlahti.
 Sen jälkeen järven pinta on noussut noin 0,7 metriä meren tasoa ylemmäs maankohoamisen takia.
~
~
Ruotsissa on myös käytössä hannunvaakuna
historiallisten kohteiden merkiksi.
Jos kyseessä on viikinkiaikainen tai sitä vanhempi kohde,
opasteissa esiintyy myös Raido-riimu
( Ride, Journey).
Kyltiltä oli noin parin kilometrin
matka pitkin metsäpolkua,
eikä linnavuorella tai sinne johtavalla polulla vastaan tullut
yhtään elävää sielua ♥
~
~
Muinaiset pohjoisen heimot pitivät vainajansa lähellä.
Suhde kuolemaan oli luonnollisempi kuin tänä päivänä.
Siksi ei ollut yllätys, että linnavuorelle johtavan polun varrella
tupsahdimme suoraan
ship tumuluksen,
viikinkien laivahaudan viereen.
Näky oli henkeäsalpaava harmaassa juhannusaaton
säässä keskellä autiota ruotsalaista metsämaisemaa.
Olen käynyt suomalaisilla linnavuorilla ja kalmistoilla mutta tämä paikka.
Se henki muinaisuutta sekä skandinaavisen heimon valtaa aivan
toisella tavalla.
~
~
"Ship Tumulus is a special kinda grave.
believed to symbolize the ship that transports the dead over the river of death."
~
Linnavuoren puolustusmuuria.
~
Joko Ruotsin maaperä on armollisempi muinaisille rakennelmille, tai sitten
skandinaavisten veljiemme
linnavuoret ovat yksinkertaisesti olleet järeämpää tekoa kuin
Suomen alueen vastaavat.
~
~
" This was a fortified manor inhabitet by local rulers
during the iron age. Besides outbuildings and the dwelling house, this manor also had a hall.
It was a house used for festivities, councils, and seremonial purposes. This was a period of unrest, when the local chieftains fought each other. Fire ravaged the hill´s fort at least three times, possibly in connection with enemy raids."
~
Longhouse once stood here. Soil was still black for here and there.
~
Kun sanon että kuolema seurasi meitä koko linnavuorella olon aikamme,
kyseessä ei ole vain jokin runollinen kielikuva.
~
~
Linnavuoren huipulla oli näky joka muistutti modernia surun muistomerkkiä.
Kuivuneita ruusukimppuja sekä muistokynttilöitä.
Emme varmuudella tiedä onko joku kenties tippunut, tai kenties hypännyt kalliolta.
Tuntuisi erikoiselta että muinaisen taistelupaikan
muistolle olisi tuotu muovisia hautakynttilöitä ristein varustettuna.
Ei tämäkään tosin mahdotonta liene.
Vasemmalla kuvassa vilahtava pelastusvene kuitenkin
kielii jostain konkreettisesta.
~
 ~
Alapuolellamme siintävään Stora Borgvikeniin,
samaan poukamaan jossa kerran lienee sijainnut pitkälaivojen turvasatama,
oli ajautunut vene ilman ihmistä.
Tätä ihmistä sukeltajat sekä pelastusveneet nyt etsivät vedestä.
Radioviestien kaikuessa ylös linnavuorelle käännyimme Lilla Borgvikenin suuntaan.
~
Lilla Borgviken
~
Linnavuorella oli käynnissä arkeologiset kaivaukset, joskin
ilmeisesti juhannustauolla, sillä kaivaukset olivat peitetty pressuilla eikä ketään ollut paikalla.
Tästä paikasta tulemme toivottavasti siis saamaan uutta tietoa muinaisista.
~
~
~
~
Minulle kyse ei ole vain kohteiden läpikahlaamisesta.
Näillä matkoilla juurrun entistä voimakkaammin pohjoiseen
maahan.
Suonissani virtaa todennäköisesti paitsi karjalaista, myös skandinaavista verta.
Tästä syystä tunneside tähän maahan elää voimakkaana.
~
 ~
"Hear my kin call. Welcoming me home
Never again will I leave this. My eternal home."
~
~
 "Hör mina fränder ropa. Välkomnar mig hem
Aldrig mer lämnar jag detta. Detta eviga bo".
~
~

~~

2 kommenttia: