tiistai 24. syyskuuta 2019

Turha Sellaista Pelätä On, Pelätä Elämää.


Viimein pystyn hengähtämään.
Tänään allekirjoitin eroanomuksen hoitajan
työstä.
Joskus on elettävä vaikeita aikoja ymmärtääkseen,
kuinka aikaansa ei tahdo
käyttää.
Olen kiitollinen mutta huojentunut.
Meillä on elämässä luvassa kokonaisvaltaisia,
hyviä muutoksia mutta niistä
enempi sitten kun ovat 
ajankohtaisia.
~
Rotting Christ
~
Nyt tahdon viedä teidät aikamatkalle
meidän loppukesään ja
alkusyksyyn.
~
~
Melko pian edellisen postauksen jälkeen
suuntasimme Tsekinmaalle
ja ensimmäistä kertaa
Brutal Assault-
metallifestivaalille
joka järjestetään vuosittain
Josefovin vanhassa linnoituksessa.
Tunnelma oli kotoisa sillä linnoitus muistutti Haminan vastaavaa yllättävän paljon.
~
Kuolema kavereineen linnoituksen muurilla Batushkan aikaan.
~
Festareilla soitti
monen monta semmoista
ihan lempibändeihin luettavaa
orkesteria kuten
Saor, Rotting Christ,
Kampfar sekä Heilung!
🖤
Vastoin tapojani meet and greettasin Kampfarin! Plekunkin sain muistoksi :)
🖤
Kampfar
🖤
Positiivisia yllättäjiä
olivat mm. 
Mgla,
Anaal Nathrakh, Nordjevel,
Carpenter Brut,
Batushka sekä
Vargrav joista toki kaikki muut paitsi Nordjevelit ja
Carpenterit olimme kuulleet
livenä aiemminkin.
Reissulla tutustuimme
ihan huipputyyppeihin
Antsuun sekä Lailaan!
Kiitos vielä kun olitte seuranamme
kaukomailla.
🖤
Heilung
🖤
Saor
🖤
Viikko Brutal Assaultista käytiin KVL.n kulttuuritalleilla Karelian Warcryn
keikalla! Tunnelmallinen ilta ja kovaa settiä!

🖤
Festarin miljöö oli tosiaan
upea ja tykkäsin
tämmöisenä
serotoniinivajeisena
tunnevammaisena siitä
että festareilla oli paljon
pieniä soppia
joissa saattoi hengähtää
väenpaljoudelta ja ladata akkuja
seuraaviin koitoksiin.
Etenkin viimeisen festaripäivän
teknoluolaa sohvineen muistelen
lämmöllä.
Kahvikupillinen ja välikuolema suojassa
kaatosateelta oli
siihen hetkeen ihan parasta. 
Mielenkiintoinen oli myös
leffateatteri ja aikas
gore länkkäri jota unohduimme katsomaan.
~
Viimeistään tältä festarilta
ja upeasta wasteland-alueesta
jäi innostus
post-apocalyptiseen
estetiikkaan ja olenkin 
tämän puitteissa
askarrellut kotona kokonaan uudenlaista
asusterekvisiittaa.
En niinkään ole cossaaja,
vaan tykkään sisällyttää
omaan päivittäiseen tyyliini
pientä särmää ja näin ollen
postapo lienee näkyvissä
tulevissa postauksissani jossain määrin.
~
~
-
Haluamme ajatella asiaa tahi emme,
maailma eikä luonto ole sama kuin
esi-isiemme aikana.
Hienoimmaltakin näköalapaikalta
saattaa nähdä tehtaanpiiput
tai vähintään löytää
jälkiä modernien puoliapinoiden leiriytymisestä
luonnon roskaamisen puitteissa :(
Muinaismarkkinoita vietämme 
urbaanin kaupungin sykkiessä nurkan takana.
Miksei tästä realiteetistä sitten repisi irti mitä
siitä taiteellisessa mielessä saa?
~
Picture by:Loitsutar, edit by me.
~
Eskapismia menneeseen
olen harrastanut mm.
Hämeenlinnan keskiaikatapahtumassa
jossa ensimmäistä kertaa
vierailin myös sisäpuolella
historiallista Hämeen linnaa
Louhakan ja miehensä Arin kanssa.
🖤
🖤
Näillä tyypeillä oli aivan mieletön
 viikinkileiri itsetehtyine telttoineen
ja muine rekvisiittoineen
linnan muurin suojissa!
~
~
Hämeessä otin myös
tuliaisiksi
elämäni ensimmäisen
 ex-temporetatuoinnin!
Ajatus Algiz/Yr-riimusta
käsivarteen oli kypsynyt
pidemmän aikaa,
silti toteutus tuli yllättäin.
Tämä tatuointi on 
käsintökitty. 
~

~
Taivaantakojan ollessa
pelitapahtumassa
Kölnissä minä
lähdin ystäväni kanssa
Savoon mökkeilemään.
Viikonlopun aikana
tutustuimme
Salpalinjaan, Tuukkalan kalmistoon
Mikkelissä, tietysti itse Olavilinnaan
ja nappasimme myös kirjaimellisesti
oinasta palleista.
Tuliaisiksi toin
Taivaantakojalle
oman pehmoisen mustan pässin,
onhan härkäpäinen rakkaani
oinas horoskoopiltaan.
Kotimatkalla kävimme myös Astuvansalmen
 kalliomaalauksilla sekä Brahen linnan raunioilla.
~
Mökki Saimaan rannalla.
 🖤
Brahen linnan rauniot.
 🖤
Salpalinja.
 🖤
Aurinkopyörä.
 🖤
 🖤
Olavinlinna.
 🖤
Tuukkalan kalmistot.
 🖤
Astuvansalmi.
 🖤

~
Toimin ystävälleni Loitsuttarelle
hänen korumalliston
mallina.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun
oli kuvattavana
muihin kuin omiin tarkoituksiini.
~
Picture by: Loitsutar, edit by me.
~
Ostin 2nd handina
perinteisen puutapillisen
Koistisen 5-kielisen kanteleen.
Rakastan kanteleen muinaista sointia.
🖤
🖤
Kävin Pukkisaaren muinaismarkkinoilla
ensimmäistä kertaa,
ja tutustuin suomalaiseen muinaislaiva
Sotkaan.
~

~
 Viime viikonloppuna Taivaantakoja 
teki töitä koko viikonlopun,
mutta emme tahtoneet 
viettää niin pitkää aikaa erossa suotta joten
minä lähdin mukaan viikonlopuksi Helsinkiin
ja kehitin omat aktiviteettini.
Törsäsin haaveilemaani
Varustelekan merinovillahuppariin,
postaporekvisiittaan,
tutustuin kansallistaiteilijamme
Akseli Kallen-Gallelan
ateljeeseen sekä
join iltateet ystävän seurassa
Paavolan tammella.
🖤

Akselin ateljee. Samalla uuden järkkärikameran testailua.
 🖤

~
~
Elämä kantaa,
ja kohtelee hyvin kun annat sille mahdollisuuden.
Tekemistämme radikaaleista valinnoista on ehkäpä
lähipiirimme ollut huolissaan siinä missä
me emme.
Näiden sanojen myötä pyydän
miettimään kolikon valoisaa puolta.
Mitään ei saavuta jäämällä paikoilleen.
🖤
Akseli Gallen-Kallela: Eksynyt. Puolukoita perkele! x)

🖤
~
Pelko pelko
Saa vallan helposti
Älä mene pois, älä mene pois
Sanoo rohkeutesi
Ei sun kannata, ei kai kannata mennä uimaan ukkosella ei se kannata
Ei sun kannata, ei kai kannata pitää päällä vilkkua jos oot jo ojassa

Jätä pelko taaksesi tänään
Ukkonen, tärisyttää tannerta, mä pakenen
Turha kultani pelätä on, pelätä ikävää
Turha sellaista pelätä on, pelätä elämää.
 ~