keskiviikko 26. toukokuuta 2021

A Wolf Doesn´t Concern Herself With The Opinions Of Sheep

Noin.

Aaand just like that.

Uusi alku.

Kävipä niin ettei koti-ikävä koskaan helpottanut.

Minua ei saa revittyä irti juuriltani, tästä maasta.

Näin ollen palasin kotiin ja hain avioeroa

kohta kolme kuukautta sitten.

En tiedä mistä oikein revin voimat tähän

elämänmuutokseen, mutta nyt

akuutin kaaoksen hellitettyä voin jo hengähtää.

-

Lähtökohtaisesti minulla ei ollut mitään.

Ei 

 säästöjä tai toimivaa pankkikorttia, eikä suurta osaa tavaroista.

Jouduin pala kerrallaan rakentamaan kaiken alusta.

-

Minulla on nyt uusi työpaikka,

ikioma auto

sekä uudet arjen rutiinit. 

Minulla tulee olemaan myös uusi sukunimi.

Isovanhempien sekä karjalaisen verenperimäni muistolle,

otan käyttööni äitini tyttönimen.

Tästä nimestä löytää yhden muinaissuomalaisten jumalista.

-

Olemassaolon rajallisuus on tietoista tuskaa.

En kuulu siihen väkeen joka vasta kuolinvuoteellaan tähän havahtuu.

Siksi olen ja tulen olemaan nopea liikkeissäni 

enkä suotta ala sitä anteeksipyytelemään.

-

En voi sanoa että katuisin menneistä sekuntiakaan.

Jokainen eletty hetki johtaa tähän hetkeen.

Ja just tässä ja juuri nyt, on pirun hyvä olla. 

-

Jatkanen tuttua Aallottaren Unen teemaa.

Tämä blogi on kiinteä osa minua.

Muinaisuutta, luontoa, äärimetallia

sekä uusia diy-haasteita.

Minulla on nyt hommattuina kauan haaveilemani lautanauhalaudat

sekä opaskirja,

sekä myös ensi syksylle 

Islantilaisia Neuleita-kirja.

-

Kesä menee ilman lomaa näillä näkymin

mutta se ei haittaa.

Uusi itsenäinen elämä ja mielekäs työ pitää energisenä.

Toiveissa on silti roadtrippejä sekä eräilyä ystävien luokse ja/tai kanssa.

Olen myös optimistina ostanut lipun

elokuulle SteelHordesiin sekä tyttöin kanssa

alkutalvesta Heilungin konserttiin.

-

Tänään minä sain tehosterokotteen tätä pahuksen ruttoa vastaan.

Puuttumatta muuten rokotemyönteisyyteen- tai vastaisuuteen,

halusin nämä helvetin piikit että musiikkiala

ja tapahtumat joskus vielä nousisivat jaloilleen.


 

2 kommenttia:

  1. Ihana postaus ja mitä olen sinua instagramin puolella seurannut, on ollut ihana nähdä miten onnellinen sinä olet ja miten se välittyy ulospäin ^_^ <3 Välillä täytyy tehdä haastavia muutoksia elämässään, ollakseen onnellinen, itseämme varten me täällä kuintenkin loppuviimein eletään ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista 🤍 Onni vaatii uhrauksia ja hyppyä tuntemattomaan mutta meillä on tietääksemme vain tämä yksi elämä ja sen tulee olla onnellinen 😍

      Poista